Sivut

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kht Dragonin vappukisat 30.4.


Imatralla pidettiin vapunaattona Kht Dragonin vappukisat, johon suuntasimme yhdessä Feden kanssa. Kisat olivat kokonaan estepainotteiset ja ensimmäinen luokka taidettiin aloittaa kello 12. Kokonaisuudessaan luokkia oli yhteensä neljä: ristikko, 30-40cm, 50-60cm ja 70-80cm. Osallistuin näistä jokaiseen. Stevellä kaikkiin, Ultronilla kolmeen ensimmäiseen ja Brucella kahteen ensimmäiseen. Postauksen lopussa juttua omista suorituksista. Saatiin lämppäillä ennen jokaista luokkaa hyvin.Aikaa on jo vierähtänyt tovi kisoista joten en tarkalleen muista päivän tapahtumia. Kaikki pinkoi älyttömällä vauhdilla rataa läpi ja sijoittuneet olivat paikkansa ansainneet !



Miten meni noin niinkuin omasta mielestä ? No ihan niinkuin suunnittelin. Tai no melkein. Kaikki luokat olivat tosiaan aikaluokkia ja oli aika päivän selvää etten sijoituksia tulisi saamaan. Ja no eihän niitä loppujen lopuksi tullutkaan. Siispä yritin pääasiassa ratsastaa hevosten luonteiden mukaisesti, sitä kun kisoissa saa niin harvakseltaan toteuttaa. Bruce ravaili menemään pappavauhtia, Ultron nyki sekä hyppeli vähän mistä sattuu ja Steve ryösteli että kielteli. Päästiin myös 50-60cm luokan aikana maistamaan hiekkaa Steven kanssa, ja uudestaan vielä kisojen loputtua Ultronin kanssa kun hypittiin vapaasti :D Näiden kahden kaatumisen yhteissummana reikä kädessä sekä molemmissa polvissa, verta ei kuitenkaan tullut paljoa. Eikä housut menneet rikki, jee !

Tästäpä ei nyt kovin pitkä postaus tekstin osalta tullut, johtuu osittain kirjoittamisen vaikeudesta ja siitä etten muista enää kisoista melkeinpä mitään. Halusin myös tämän kisapostauksen mahdollisimman nopeasti pois jaloista että pääsisin kirjoittelemaan tulevan viikonlopun kisoista. Alla vielä taidonnäyte siitä luokan aikana tapahtuneesta upeasta kaatumisesta.


© kht_pajupuro_

Kisojen plussat:
+ Ilmainen mehu/sima ja keksibuffetti !
+ Katsojat mahtui hyvin kentän reunoille
+ Kenttä oli rajattu suht selkeästi
+ Paikanpäälle tuotu vappufiilistä serpentiinillä ja ilmapalloilla !
+ Hauska meno ja tunnelma oli kaikenkaikkiaan mukava !

Kisojen miinukset:
- Yksitoikkoinen ja sama rata, pelkkää oikeaa laukkaa ja kiersi ympyrää
- Esteet olisi voineet olla hieman koristellummat
- Esteitä ei oltu numeroitu
- Ei kovin erikoisiaa esteitä
- Jatkuva hevostenvaihtosählinki
- Paikoittain epäselvät säännöt


keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Mitä, missä, milloin ? | Megapostaus

Viime postaus Lontoosta ? Auts. Eipä oo kaiken hulinan keskellä ollut aikaa taikka edes innostusta kirjotella mistään. Nyt kuitenkin pakko saada varastot tyhjiksi että pääsee lähipäivien ja tulevien viikkojen postauksiakin joskus kirjoittelemaan ! 

Ehdin tosiaan yhden päivän kotona olla Lontoosta palattuani (19.4.), kun piti jo 21.4. bussilla suunnata kohti Helsinkiä jälleen Vipsun tykö, jonka luona majailin tosiaan aina 24.4. asti, eli SM-viikonlopun ajan. Ehdin myös 22.4. piipahtamaan Caritan luona, jossa ratsasteltiin Ultronilla sekä Caritan Simonilla ja Antilla. Rakenneltiin maastoesteitä ja pari tuntia niitä hyppiessä aikaa ehti vierähtää.


Mulla ei valitettavasti ole kuin 23.4. lauantain Helsingin kadunvaltauksesta kuvia, SM-päivänä olin koko ajan kiinni näyttelytuomarin pestissä. Kiitokset kuitenkin Tytylle muutamista oman kür ratani kuvasesta. Ultron kulki upeasti radalla vaikka pisti aika hanakasti vastaan lämmittelyssä, joka varmasti näkyi ja kuului raipan iskujen ansiosta. Vaikkei rata mennytkään yhtään omien suunnitelmien mukaan, napattiin silti mukaamme 4. sija kaikenkaikkiaan 18 kilpailijasta ! Tiivistettynä kisat olivat kuitenkin aivan super hienot ja hyvin järjestetyt, ei olisi voinut enempää odottaakaan minun ensimmäisiltä SM-kisoilta ! 



Sitten siirrytään heti SM-kisojen jälkeiseen maanantaihin eli 25.5. ! Viivi yllätti mut kysymällä haluaisinko ratsastusseuraa täksi päiväksi ja enhän mä voinut kieltävästi vastata kun kerrankin joku pääsis mut sängystä ylös nostamaan :D Napattiin sit mun SM-kisoista Rigtanilta ostamani uusi poni Bruce sekä Steve allemme ja suuntasimme maastoon testailemaan tätä karvaista poninpalluraista !


Sitten pompataankin perjantaihin 29.4. Väkersin Brucelle kunnolliset ja omat suitset, ja pitihän minun tottakai päästä niitä testaamaan. Hyppäsin siis ponin selkään ja suunnattiin nokkamme jälleen kohti maastoja. Bruce toimi hyvin, maastoratsu kun on ja temppuilee siellä vähiten. Varmuudeksi nappasin kuitenkin raipan mukaan ja tulihan sille pariin otteeseen käyttöä. Orin oli pakko päästä ihan vähän testaamaan mun hermoja esteillä ja laukkasuoralla :D



Lauantaina 30.4. kävinkin Imatralla kisailemassa Steven, Ultronin ja Brucen voimin. Näistä kisoista kuitenkin tulossa tuota pikaa erillinen postaus ! Siirrytään siis suoraan seuraavaan päivään, elikkä sunnuntaihin 1.5. Jälleen Viivi saapui seurakseni ja raahattiinkin kentälle tällä kertaa esteet joita hypittiin ihan urakalla. Ratsuina toimi Steve, Ultron, Bruce ja Viivin oma heppa Hössö. Viivin painostuksen alla päädyin myös kuvaamaan paljon videomateriaalia ja kokoamaan koostevideon päivästä :D



Ja seuraavaksi vuorossa helatorstai eli 5.5. Järkättiin pienen porukan kanssa tän vuoden eka EKKR-miitti. Ratsasteltiin ensin päättömästi esteillä ja sitten joku saikin idean että Taijan pitää pitää meille tunti :D No tuumasta toimeen ja sitten menoks. Hinkattiin laukan pituutta sarjalla ja keskityttiin myös vähän ohjasotteeseen. Pikkuhiljaa ihmisten kyydit saapuivat heitä hakemaan joten lopulta jäätiin Jivvyn kanssa kaksistaan hetkeksi kentälle vielä pyörimään.

Kukas tunnistaa tuon ruunikon heppasen ? No sehän on blogin joulukalenterin arvontapiensuokki Otto !

Ja sitten hypätäänkin heti miitin jälkeiseen päivään eli perjantaihin 6.5. Inka tuli tekemään päälle kuuden tunnin visiitin meillä ! Hän saapui tosiaan kello 8 aamulla paikanpäälle ja herätti mut siinä samalla soittamalla mulle, koska olin vahingossa laittanut herätyksen tunnin liian myöhään :D No mutta, heräilin nopeasti ja kunhan oltiin hetki istuttu sisällä niin suunnattiin aurinkoiseen aamumaastoon Brucella ja Stevellä. Tavattiin Lasse the Valkoselkätikka ja hikoiltiin maastoesteillä. Kun päästiin maastosta takaisin kotiin niin päätettiin lähteä kauppaan ostamaan picnic tarpeita ! Suunnattiin siis jälleen tuohon kentälle viltin ja tyynyjen kanssa ottamaan arskaa ja napostelemaan herkkuja. Köpöteltiin Ultronilla ja Johnilla minkä jaksettiin. En tasan tarkkaan muista kuinka kauan kentällä oltiin mutta kyllä siinä vähintään se 3 tai 4 tuntia vierähti. Kahden maissa siirryttiin jälleen takaisin sisälle ja sitten ennen kolmea minun piti lähteä kaverin kanssa leffaan joten Inkakin lähti suunnistamaan kohti Eurokangasta (eihän se eksyny ku kolme kertaa :D).


Sitten ei taida olla enää jäljellä kuin kuulumiset muutama päivä sitten ! 16.5. jälleen Viivi tuli käymään meillä, mutta tällä kertaa valkkausmerkeissä. Päätettiin että Ultron toimii hänen hoitohevosenaan, ja tarkoitus olisikin alkaa suht säännöllisesti valmentamaan tätä kyseistä ratsukkoa. Tällä ensimmäisellä kerralla otettiin vähän tuntumaa kankisuitsiin joita Viivi ei olekaan montaa kertaa käsitellyt. Treenattiin koottuja sekä lisättyjä askellajeja käynnissä ja ravissa. Kuvasin myös tuona päivänä my dayn.


Huhhuh siinäpä oli aikamoinen pläjäys kuvia sekä videoita. Kuten huomaatte, elämäni on ollut aika kepparitäytteistä :D Ja meno jatkuu samanlaisena (ainakin toivottavasti) kesäloman loppuun saakka. Kesän suunnitelmista pääsette kuulemaan kuitenkin vasta sitten kun ne on vähän ajankohtaisempia. En malttais kyllä millään odottaa kesälomaa, uskon vakaasti että tästä kesästä tulee yksi parhaista !