Sivut

lauantai 20. helmikuuta 2016

Maisemanvaihdos

Huhhuh viime postaus yli kuukausi sitten ?! Olenpas nyt oikein repsahtanut. Asiaanhan on vaikuttanut vain kiire. Kiire oman elämän kanssa. Ja no ehkä vähän myös aikaansaamattomuus. Enpäs kyllä yhtään muistakkaan mitä on viime kuun aikana tapahtunut. Mieleen tulee vain pitämäni estevalmennus Lappeenrantalaisille ja Kht Tuulitukan Viivin kanssa ratsastelu. Sekä tietysti Lontoon matkan jännittäminen. Oih kyllä, tälläkin hetkellä istun meidän solukämpän upeassa huoneessa pehmeällä sängylläni ja mutustan suklaata. Saavuttiin luokkakaverin kanssa Lontooseen Gatwickin lentokentälle 6.2. noin kello 9 paikallista aikaa. Siitä asti hirveä kiire joka paikkaan ollut ja hommaa ollut paljon tehtävänä. Suoritetaan siis työssäoppimisjaksoa 10 viikon ajan täällä Brittein saarilla Nordic Bakery nimisessä leipomo-kahvilassa, mitään lopullista muuttoa ei ole siis tapahtunut (vaikka välillä niin toivonkin, sniif). 

Palataan takaisin Suomeen 19.4 ja samalla viikolla on myös ne paljon hehkutetut SM-kisat. Itsekin saavun paikanpäälle ensimmäistä kertaa, niin kisaajana kuin tuomarinakin ! Kisaan Ultronilla kür-luokassa ja tuomaroin VIP-näyttelykehän. Taitaa jo hieman jänskättää että miten tulee onnistumaan, molemmilla osa-alueilla. Ja koska enhän minä nyt sentään kylmiltään pysty noin suurten kisojen radalle lähtemään niin täällä Lontoossa minulla on mukanani Ultron jolla yritän treenailla. Painosanalla yritän. Töiden jälkeen on liian pimeää (haluaisin kuvata ja kämppiksetkin kotona joten ei oikein innosta) ja silloin kun ehtisi niin haluan vain maata sängyssä ja ottaa rennosti, kierrellä kaupunkia tai kämppikset on kotona. 

Viimeistään ensi kuussa kuitenkin lähtee pakollinen kuntokuuri. Lenkkeilyä, lihaskuntoa ja paljon kür musiikin kuuntelua sekä läpiratsastusta. Ilman näitä ei kyllä sijoituksista voi yhtään edes haaveilla, kunto kun tuppasi kotona muutaman kerran oikean kokoisella radalla harjoitellessa viimeisen puolen minuutin kohdalla loppumaan kuin seinään. Itse tehtailemani musiikki (okei propsit miksauksesta ihanalle Vipsulle ♥) on kuitenkin nappivalinta, sopii mun askeltahtiin loistavasti  ja sopii mitä parhaiten myös hevoselle. Musiikkia en kuitenkaan paljasta kuin harvoille valituille, SM-kisoissa sitten kuulette ja näette. Oon ihan hypeissä ja uskon että siitä tulee todellakin mun paras kür ikinä. Niin edellyttäen toki että Maikken hyväksyy kyseisen miksauksen. No mutta onneksi löytyy myös varakappale jonka pitäisi mennä heittämällä läpi seulasta ja sopii myös omille askeleille hyvin ja jota olen myös suunnitellut jonkin verran.


Ylhäällä muutama kuva ensimmäiseltä (ja toisaiseksi viimeiseltä) ratsastuskerralta täältä Lontoosta. Upea vihreä nurmi joka joustaa mukavasti ja on sopivan kokoinenkin, mutta en panisi pahakseni vaikka isompikin olisi. Kuvasin myös parit videopätkät ja ai että askel oli pitkästä aikaa nätin näköistä. Joustavaa, energistä ja sulavaa. Samaan tähdätään sitten SM-kisoissakin. Varsinkin käynnissä ja ravissa saisin kyllä nostaa hepan päätä hieman korkeammalle, Ultron kun näyttää hyvällä kokoamisella tuolla tavalla alhaalle laskettuna hieman ryhdittömältä. Laukassa ei toistaiseksi ole samaa ongelmaa ollut. Kunhan saan tarpeeksi materiaalia kasaan, ja saa nähdä milloin se tapahtuu, niin editoin jonkinmoista pätkää youtubeenkin teille katseltavaksi.

Minäpä päädyin pulputtamaan paljon tekstiä, toivottavasti ette pitkästyneet. Seuraava postaus tulee varmaan muutaman päivän sisällä, ja se on haastepostaus kun eräs oikein mukava (lue: tyhäm) Viltsu heitti sen minua päin, murr.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti